Yleisvaikutelmana tämän vuoden kokous oli kolmipäiväisenä vähemmän intensiivisen tuntuinen, mutta siitä huolimatta jatkuvasti täynnä kaikenlaista hyvää. Ohjelmavastaavana minua aikaisemmin kalvanut pelko siitä, että tekemistä olisi liian vähän osoittautui täysin turhaksi.
Punaisen Tammen Sankarit saapuivat kokouspaikalle perjantaina vähän kahdeksan jälkeen.
Heti aluksi fiilis oli loistava, paikalla oli jo vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia sopivassa suhteessa ja kokouspaikka oli sekä valtava että valtavan hieno.
Esittelykierros ja jäänsärkeminen aloitettiin hieman ohjelmaan merkittyä myöhemmin kun tiedettiin odottaa Jyväskylän vahvistuksia. Ohjelma oli mielettömän hauska ja menestyksekäs. Ideana oli, että olimme pistäneet pienille lapuille jumalten nimiä, esineiden nimiä, toimintoja ja muita sanoja. Sillä hetkellä paikalla olleet 16 Kalikoslaista jaettiin neljään ryhmään ja jokaisen ryhmän edustaja kävi nostamassa myyttisäkistä 7 lappua, joista ryhmän sitten piti muodostaa ja esittää myytti, jossa kaikki seitsemän käsitettä esiintyi.
Syntyneet myytit olivat paitsi riemastuttavia, myös oivaltavia! Taas nähtiin, miten luovien ja ennakkoluulottomien tyyppien kanssa ollaan Kalikoksessa tekemisissä. Meidän ryhmämme kertoi lunareiden näkökulmasta barbaarijumalia halveksuvan myytin, jossa Issaries ja Ernalda tietämättömyyttään antavat aikuisten voimat liian aikaisin viattomalle Malia-tyttöselle ja rämäpäiselle mutta yhä viattomalle Vadrukselle. Tietäähän siitä mitä seuraa, kun Laavakeihäs ja Jyrinäpurkki yhdistyvät ilman että niiden käyttäjät tietävät mitä ollaan tekemässä... (Sanamme olivat: Punainen kuu, Ernalda, Vadrus, Issaries, Laavakeihäs, Jyrinäpurkki, Malia). Saimme myös kuulla, mitä kävi kun nuoret jumalat löysivät Tiedottomuuden Sauvan ja aiheuttivat sillä häiriötä Gloranthan Hovin puutarhassa, miten Eurmal huijasi Uroxia ja Zorak Zorania Sieninaisen muodossa ja miten Näkymätön Sapelihammasvuorimammutti ensin huijasi Orlanthia mutta joutui sitten vastaamaan teoistaan.
Jäänsärkemisen jälkeen oli yleistä hengailua, kunnes Cold Mountain -peli pyörähti käyntiin. Itse en osallistunut Karhunkämmenen klaanin urotekojen kerrontaan, sillä valmistauduin Well of Souls -skenaarion vetämiseen, mutta kuuntelin kuitenkin toisella korvalla. Tarinankerronta tuntui luistavan hyvin ja tunnelma kaikkine jännitystaputuksineen oli vangitseva. Oli vaikea yrittää keskittyä hahmojen lukemiseen ja valmistautumiseen kun koko ajan teki mieli kuunnella missä nyt mennään. Juttelin myös joka mahdollisessa välissä Ollin kanssa roolipeliteoriasta
.
No, siinä vaiheessa kun useimmat kävivät jo matkasta väsyneinä nukkumaan, kerääntyivät Seshnelalaisen Trymirwalin asukkaat huoneeseen kertomaan tarinaansa siitä, mitä tapahtui kun provinssin hallitsija lordi Eustef vaipui koomaan. Well of Souls luotiin Forgessa esimerkiksi narrativistiseen pelitapaan suunnitellusta skenaariosta, ja mulla oli suuri mielenkiinto kokeilla, miten se toimii. En ollut aikaisemmin vetänyt puhtaasti narrativistisista lähtökohdista lähtenyttä peliä. (vaikka oikeastaan Well of Souls mielestäni esittelee Relationship Map -tekniikkaa, eikä niinkään suoraa narrativismia, kuten Edwards sen määrittelee, nitpick-roolipeliteoreetikko-huom).
Olisi mielenkiintoista kuulla yöllä kanssani Well of Soulsia pelanneilta nyt jälkikäteen mielipiteitä skenaariosta, sillä mulle henkilökohtaisesti jäi siitä hieman ristiriitainen kokemus. Tuntui, että varsinainen skenaarion taustamateriaali oli pikemminkin esteenä voimakkaalle kokemukselle kuin sitä avittamassa. Tuntui, että suurin osa skenaarion hyvistä hetkistä syntyi jossain ihan muualla kuin taustamateriaalissa määriteltyjen Bangien (terminologiasta kts. skenu/Sorcerer/Forge) puitteissa. Tapahtumiin sotkettuja hahmoja oli liikaa ja vähitellen alkoi tuntua, että seuraamme passiivisesti vain suuren elastisen verkon venymistä suuntaan tai toiseen ilman että pelaajat olisivat edes lähelläkään sen keskipistettä. Olisi ehkä pitänyt rajoittaa sitä osaa hahmokartasta, johon pelaajilla oli yhteyksiä ja vaatia tiiviimpiä suhteita suhdekaavion hahmoihin, vähintään rakkaus- tai verisiteitä. Siis, tiivistäen, tuntui, että pelasimme hyvän skenaarion pikemminkin taustamateriaalia vastaan luovien kuin sen aallonharjalla ratsastaen.
Seitsemältä aamulla nukkumaan -> kahdeltatoista herätetään 'sun pitäis kohta alkaa vetää skenua, mut tosson eka puuroo'
. No, minun onnekseni co-gm Sampo ei ollut vielä edes lukenut skenumateriaalia kokonaan, joten pystyin kahvin ja ruoan avulla herättämään itseni ennen kuin kaikki muut olivat valmiita Pahan Paviaanin Nousuun Ilkeän Nokan Puhumista vastaan. Kyllä meillä taisi olla aika hulvattoman hauskaa
. Odotan innolla paviaanipöydästä pahimman OOK! AAK OOK! huutamisen aikana otettuja kuvia. Kohokohta meille paviaaneille oli varmaan kun Utta Rutta vetäisi pakistaan eau de Pavista ja hurmasi paviaanilauman johtonaiset, hyvänä kakkosena ehkä se, kun käytiin berserkkivimmalla hevosenlihan kimppuun kesken taistelun hillvittävliä nokkaeläimiä vastaan.
Seuraavaksi olikin sitten aika johtaa toisenlaista apinointia Kalikoksen virallisen vuosikokouksen merkeissä. Kokous oli hyvä, asiallinen ja siinä keskusteltiin oikeista asioista pelkän muodollisuuden lisäksi. Toivottavasti tästä rohkaistuneena jäsenistö osallistuu vastakin keskusteluun yhdistyksen toimista ja suunnasta. Pääsin myös eroon puheenjohtajuudestani
muahahahhah .
Kokouksen jälkeen oli ohjelmassa Glorantha-tietovisa uudella formaatilla. Tällä kertaa kilpailijat saivat itse valita, kuinka vaikeisiin kysymyksiin halusivat vastata. Itse tipuin suht alussa, mutta ohjelmanumero oli jälleen kerran mainio, jännittävä ja innostava ja uudistukset visan rakenteeseen toimivat todella hyvin. Kalikoksen tämän vuoden tietoviisas on uusi puheenjohtajamma JuhaR. Kakkospallille kohosi jälleen kerran vanha mestarinillittäjämme Chividal, tällä kertaa kuitenkin jopa ilman mahdollisuutta sääntönillittämiseen.
Tietovisan jälkeen peikkopalloa. Ja nyt ei siis puhuta mistään mamoilupeikkopallosta, vaan kunnon painista ulkona järven jäällä lumessa. Luunjyrsijät voittivat jälleen Halzagurkin luvuin 4-3, mutta hauskaa riitti kaikille. Uudistus, joka kielsi liiketaikuuden (=juokseminen) käytön todettiin hyväksi.
Saunassa kerrottiin jälleen tarinoita (tosin tämä vastuu lankesi tällä kertaa kokonaan Ollille) ja uutuutena myös laulettiin ja hoilattiin. Hauskaa oli, tietysti.
Saunan osa poikkesi baariin ja osa palasi kokouspaikalle tekemään ruokaa ja muuten lojumaan. Kerskakisaa ei järjestetty, kun kaikki olivat muusta ohjelmasta ja saunomisesta jo niin puhki ja eri paikoissa.
Yöllä pelasin vielä Ollin "Punainen Peloria" -kauhupelissä, joka oli ainakin mulle tosi hyvä kokemus. Ikipelinjohtajana on aina mielenkiintoista osallistua jonkun muun vetämään peliin, saa hyvää näkemystä omaan pelinvetotyyliinsä ja pääsee välillä astumaan peilin toiselle puolen. Samalla pystyin myös salaisesta roolipeliteorianurkastani havainnoimaan kanssapelaajieni pelityylejä ja keräämään niistä kokemusta
jopa paremmin kuin esimerkiksi itse vetäessäni Well of Soulsia. Oli myös kiinnostavaa tarkkailla, mihin tarina/maailma-auktoriteetti asettui pelaajien ja pelinjohdon välillä (hyvin lähelle pelinjohtajaa, mutta siten että hahmot ja näiden palvelijat sattuivat paikalle aina kun halusivat ja välillä pelaajat loivat myös pieniä faktoja pelin todellisuuteen)
Luulen, että oli peliäni auttoi huomattavasti se, että sain alussa kaikista heikoimman mielenterveyden ja että se koko ajan jatkoi murentumistaan. Jännityksen ja odotuksen tunteet olivat todellisia. Tilanteet olivat hyviä ja mukaansatempaavia. Lopussa Minä Olin Muna. Nukkumaan menin jälleen aamuseitsemältä.
Sunnuntaina siivosimme ja painoimme paitoja. Sitten seitsemän tuntia junassa takaisin Helsinkiin.
Kyllä kannatti. Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte paikalla, teitte kokouksesta jälleen hienon elämyksen. Ja erityiskiitos Ollille hyvin toimineista järjestelyistä ja hienosta kokouspaikasta.
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
Kuka olisi uskonut että Utta Rutalla on eau de Pavis dödöä?
![0]](./images/smilies/icon_alien.gif){kind=icon}
joka oli orjuuttanut vihollisklaanin palvomaan itseään. Tarina loppui kuitenkin hyvin ja jäädemonipyythonitkin saivat toisensa.
, mutta onneksi taksilla ehdittiin vielä bussiin. Sen se teettää, kun katselee näkymiä haltioissaan eikä tajua jäädä pois. J Kotiin päästiin kasassa, väsymys niskassa ja lomaa viettämään.
