Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ ELOKUU 2004, TARINA 1
Kalikos
Humaktin synty

Oltiin menty orlanthin saunaan. Kysyin sitten siellä siltä spinosarien saunamestarilta, että tietäisikö hän mitä Humaktin synnystä. Äijä katsoi korvoa täynnä vettä: kurotti ja nosti esiin nassakan russua. Käski kaataa kiukaalle. Henkilöylyjen jälkeen alkoi tarina. Kutsui Issarieen saunaansa. Ja alkoi heittää legendaa ja löylyä.

Viti valkea vaka, on puhunut näitä sanoja, virtensä veisaellut
Kuulin suuntiin saneltavaksi, tiesin tietä tehtäväksi
yksin tein yötä kohti, tilaan tosivalkeavan.

Humakt taistelun jumala, valoin vahti armoton
yksin syntyi miekkajumal, ilmestyi ikisoturi
urho ukonilmasta, ilmattaresta emosta

Olipa ukko, myrskyn uros, kade hurjimus viimapää.
Piti viikoista pyhyyttä, iän kaiketta erontuskaa
ilman pitkillä pihoilla, taisteluiden tantereilla.
Ikävystyi impeyttänsä, ouosteli oppejansa
aina kalskeena kulkeissansa, myrskyisnä mylläissänsä

Tulipa suur tuulen puuska, iästä vihainen ilma;
veren kuohuille kohotti, kunnian ylensi kurkunpäähän.
Tuuli neittä tuuitteli, isoa vailla ilmanolevaa,
myrsky yltyi mittelöksi, tappeluksi taivaanvaltojen.

Kului kiertoa vähäisen. Tuli jänis; suora hammas,
loikkia lekutteli; vaelsi. Etsi itselleen tiloa.
Lenti iät, lenti lännet, ei löyä rohkeutta tuota,
kulla päänsä piilottaisi; ottaisi olosijansa.

Niin silloin emo avaruuen, emäemä pimeän, kavetar kuoleman
nosti povensa pimeydestä, hiljaa avasi hampaitansa
jänikselle pesäpaikaksi; suoran hampaan armahaksi.

Tuo jänis, tuleva turpa, liiteleikse, laateleikse,
keksi tissin tuonikapaloijan, piilostansa perin syvästä:
luuli heinämättähäksi, lehtikasaks leikkien.

Siellä valmisteli sijansa, sai tietää tiensä vaikean:
teki kuusi kovaa kiveä, rautamunan seisemännen.
Alkoi takoa kiviä, suuta raudan lämmitellä.

Jopa tuosta yönemätin, kuolemansynnyttäjä, sisäpimeä
luuli povensa palavan, kaikkien suontensa sulavan.
Vavahutti vartaloaan, järkytti jäseniänsä:
kivet kirskuivat taivoihin, karskahti rauta rakeiksi,
riipotti kuoleman kylvehiksi.

Tuli viiltyi irti, muuttui leikit tosiksi:
"kukoistava elämä kuoli iäiseksi taisteluksi
kokeileva isoisä kuoli alaiseksi tuomariksi
koetteleva keisari kuoli yläiseksi tuomioksi
kadotuksen perkele tuli maailman kohtaloksi
kaaoksen paholaiset tuli sielun kadottajiksi
kuoleman jumala tuli elämän vapauttajaksi"

Teki tilan takoi, tuli tuonen teräksi:
isänsä iäisen puolen itsellensä eroksi
maailman alinen puoli tuonelaksi kuollehille
maailman ylinen puoli asuinsijoiks eläville
kuusi kirjavaa kiveä, tähdiksi taivahalle
rautarakeet valkeaiset, miekoiksi maailmalle
mi miekassa rusotusta, päivönä paistamaan
mi miekassa mustaa, siitä myrskypilviksi.

Ajat eellehen menevät. Iät kylpee äiti avaruuden,
maailmaan tehdyssä tilassa, miekkajumalan majassa,
eessä tuntematon tuleva, takana menneet teot.

Jo veljenä viidentenä, seitsemäntenä suuntana,
nosti päänsä myrskystä, alkoi luoa luomiansa,
valalla vankkumattomalla, kunnialla luunlujalla.
Kussa kättä käännähytti, siihen kaatoi kukkulat;
kussa pohjasi jalalla, kalahauat kaivaeli;
kussa ilman aloitti, siihen syöverit syventi,
kussa mielensä synkkeni, sieltä päivä pakeni.
Minne tuli sydämessään, siellä kuoleman käsitti.

Humakt miekkojen jumala: tie, totuus, kuolema.
Meitä varjele, vahvista, ylevöi ja vapauta!

Aaaaaarrgraaaaathh!

Ukko heitti löylyä joka värssyn jäljestä. Tässä vaiheessa tarinaa löyly kävi niin perkeleelliseksi, että yhtä hyvin olisi voinut itse kuolema kurmottaa kuulijaansa. Ryntäsin parkuen saunasta. Karmeassa löylykännissä - huomasin. Tuskin edes tajusin, että saunamestarin viimeiset värssyt ivasivat minua. Päistikkaa kylmässä lammessa kiitin Humaktia, että olin vielä elossa.

Huomioita syntyrunoista

Kirjoittaja: Topi Pitkänen


Muutettu 01.08.2004
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English