Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ HELMIKUU 2010
Kalikos
Uskollisuuden hinta

Gloranthan fantasiamaailmassa, Genertelan mantereella sivistynyt Punaista kuuta palveleva Lunarin imperiumi on valloittanut barbaarikansojen asuttaman Sartarin kuningaskunnan kaksikymmentä vuotta aiemmin ja pakkoasettanut alueen vanhojen jumalien tilalle omansa. Hyökkäys on jatkunut edelleen Sartarista etelään Heortinmaille. Vanhojen aikojen viimeisenä linnakkeena seisoo kuningas Broyanin hallitsema Valkomuurin kaupunki.

Kuitenkin edelleen myrskynjumala Orlanthia, keski-ilman hallitsijaa, ja hänen pantheoninsa muita jumaluuksia palvotaan salassa ympäri valloitetun maan, ja aktiivisimmat kapinalliset taistelevat valloittajia vastaan sissisodan keinoin. Uusi aika on kuitenkin pian koittamassa, ja kansannousun siemenet on jo kylvetty... Vuosituhantisten ennustusten Sankarien sodat ovat alkamassa.

Lohikäärmesolassa Heortinmaiden yläosassa vampyyriruhtinas Delectin hallitsemasta Ylämaan suosta itään sijaitsevat Lismelder-heimon maat. Eteläisin heimon klaaneista on kuningas Berag Bostropin johtama Bostrop-klaani. Klaanin keskuskylä tula on nimeltään Loom, ja siellä tulee pian tapahtumaan kummia...

Prologi 1 - Outoja liittolaisia

Loomin kylästä muutaman virstan länteen sijaitsee paikallisten kaaoksentappajien leiri. Kyläläiset hädin tuskin sietävät uroxeja [Kaaosta vastaan taistelevan berserkki jumala Uroxin palvojia] lähellään varsinkin nyt, kun klaani kuninkaansa johdolla tunnusti Dobundurin, tuon lunarilaisen myrskynjumalan oppeja. Delectin suon läheisyys kuitenkin pakottaa kyläläiset kestämään näiden raivopäiden sietämätöntä barbaarisuutta vastineeksi kaaoksen uhan pitämisestä loitolla.

Leirissä vietetään tavallista päivää erilaisten päihteiden, pääasiassa idästä Praxin autiomaasta tuodun poltettavan hulluruohon ja paikallisen pontikan parissa. Aseet lojuvat rennosti maassa likaisten panssarien ja erilaisten muiden taistelutarvikkeiden seassa. Kuitenkin hyvin terävinä, hyväkuntoisina ja lähellä miehiä. Kaikkiaan puolitoista tusinaa miestä viettää aikaa jaarlinsa, joksi Urox-joukon johtajaa aina kutsutaan, Bastyr Hullumiekan johdolla.

Taivaalta kuuluvat voimakkaat siiveniskut saavat miehet nousemaan ylös ja ottamaan aseet vyölleen. Ääni kuulostaa jo kaukaa hieman taivashärältä mutta ei aivan. Tarkkanäköisimmät alkavat jo erottaa valtavan siivekkään härän ja sen selässä ratsastavan huppupäisen miehen. Härässä on kuitenkin jotain outoa. Koska kukaan ei kuitenkaan aisti Kaaosta pidetään miekat vielä huotrassa ja nuolet pois jousen jänteiltä.

Suunnattoman otuksen lähestyessä pääsee Bastyrin huulilta manaus: "Voi Wakboth sentään, että se on ruma!" Halu tarttua aseeseen kasvaa ja kasvaa näkymän tarkentuessa. Kyseessä todellakin on pyhä taivashärkä tai ainakin osin, mutta tälle yksilölle on tapahtunut jotain erityistä, sillä sen kasvot ovat vääntyneet paholaismaiseen virneeseen ja sen hengitys huuruaa jäisenä jopa tällaisena kauniina loppukesän päivänä. Jostain syystä yleensä raivopäiset Uroxit kuitenkin vain seisovat ja katsovat rauhallisina, kun olio laskeutuu maahan kovan jysähdyksen saattelemana.

Huppupäinen pitkään kaapuun verhoutunut liki kaksimetrinen miehenjärkäle hyppää notkeasti alas olion selästä ja alkaa puhua pehmeällä ja rauhallisella äänellä vanhalla sartarin kielellä uroxeille. Äänen näennäinen pehmeys ja rauhallisuus ei kuitenkaan kätke sitä rautaa ja auktoriteettia, mitä sen takaa löytyy.

"Älkää tuijottako sitä, älkääkä vahingossakaan herjatko sen ulkonäköä myrskypuheella. Se on älykkäämpi kuin yksikään teistä, eikä ole hänen vikansa, että hänen äitinsä joutui jäädemonin eli Hollrin raiskaamaksi ja kuoli synnytyksessä. Itse Urox lähetti sen auttamaan minua taipaleelleni."

"Kuka ihme sinä oikein olet ja mitä haluat?" Bastyr Hullumiekka saa kysyttyä ihmetykseltään, vaikka alkaa jo alitajuisesti ymmärtää kenen edessä seisoo.

"Minä olen Paaden klaanin [Paasi on valtava järkäle tosikiveä Praxin tasangolla, jonka alle Urox jumalajalla vangitsi Wakbothin eli paholaisen.] vimmajaarli ja te olette tästä lähtien minun palveluksessani. Ja palveluksenne aloitatte kertomalla minulle kaiken, ihan kaiken, klaanistanne ja varsinkin Loomin kylästä. Vai haluaako joku sanoa jotain siihen vastaan", mies sanoo jakaen samalla jokaiselle miehelle asevyön, johon on taidokkaasti kirjailtu pieni punainen kuu, jota suuri musta myrsky ympäröi.

Prologi 2 - Kuninkaan kalareissu

Loomin kylän entinen kuningas, jo yli seitsemänkymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt Milas-niminen mies, on kävellyt kalastusreissulle läheiselle lammelle ja liottaa siimaansa vedessä järvitaimenten toivossa. Lampi on muutamia lintuja ja hyönteisiä lukuun ottamatta autio, niin kuin yleensäkin tähän varhaiseen ajankohtaan, jolloin Milas mielellään kalastamisensa hoitaa.

Kohon keikkuessa vaimeilla aalloilla Milas huomaa äkisti, ettei olekaan enää yksin. Hiljaa kuin aave aivan huomaamatta hänen viereensä on istahtanut iso mies ruskea matkakaapu yllään.

"Kuka sinä olet?" Milas kysyy mieheltä yllättyneenä äkillisestä seurasta mutta kuitenkin täysin rauhallisena. Kuka nyt vanhaa miestä vahingoittaisi?

"Voit kutsua minua kuolemaksi", mies sanoo hiljaista uhkaa äänessään ,ja ennen kuin Milas ehtii kissaa, tai mitään muutakaan sen paremmin, sanoa on miehen kämmenselkä kumahtanut vanhusta otsaan.

Milas vaipuu armolliseen pimeyteen, joka ei kuitenkaan kestä entisen kuninkaan kannalta riittävän pitkään. Hän nimittäin herää ajantajunsa kadottaneena valtaviin jomottaviin tuskiin käsissään jonkinlaisessa soihduin valaistussa kosteassa luonnonluolassa. Hänen tyrmääjänsä istuu nyt hänen edessään ilman huppua ja askartelee jotain keskittyneen näköisenä.

Milas ei tiedä mihin katsoa missäkin järjestyksessä, mutta hänen järkytyksestä liki turrat aivonsa rekisteröivät niin miehen otsasta törröttävät sarvet kuin tämän luomettomat silmätkin. Puhumattakaan tämän kasvoissa palavasta suuresta petoriimusta ja lattialla hänen vieressään makaavasta isosta... jopa ihmisenkokoisesta puisesta rististä.

Lopulta vanhus ymmärtää mitä hänen vainoajansa tekee, kun tämä raottaa kädestään yhtä miehen omista sormista, jonka luusta on veistellyt karkean naulan. Äkillinen ymmärrys on kuninkaalle liikaa, ja hän vaipuu vapisten ja valittaen takaisin pimeyteen piinaajaan hakiessa lisää sormia työstettäväksi...

Prologi 3 - Valmisteluita

Kaupan jumalan Issarieksen kiertelevä kauppias Taran Rehellinen ei oikein pitänyt hämärästä kutsusta saapua tapaamaan asiakasta Malanikukkuloiden liki asumattomille eteläosille, mutta kutsua seurannut runsas pussillinen hopearahoja käänsi vankkurien kulun nopeasti haluttuun suuntaan.

Tarkasti ohjeita seuraten Taran saapui liki umpeen kasvanutta polkua myöten erään kukkulan juurelle, jonka alaosassa pilkisti luolan suuaukko. Taran komensi varmuuden vuoksi turvamiehinään kulkevat kuolemanjumala Humaktin palkkasoturit mukaansa pysäytettyään vankkurinsa lähelle luolan suuaukkoa ja lähti etenemään luolaa kohti soihtu kädessään hämärtyvässä illassa.

Kerittyään ottaa ainoastaan muutaman askeleen Taran pysähtyi nähdessään kahden kovin erilaisen miehen tulevan ulos luolasta. Harteikas kaapuun pukeutunut mies ja tätä hädin tuskin rintakehään ulottuva laiha mies siisteissä oppineen pukimissa kävelivät puolimatkaan tulijoita vastaan ja isompi mies avasi puheen.

"Tervehdys kauppias. Hyvä, että hopeat kelpasivat. Minulla on sinulle yksinkertainen tehtävä, joten kuuntele tarkasti. Mieheni nostavat vankkureidesi kyytiin puulaatikon, jonka toimitat Loomin kylään päivää ennen suurta kansanjuhlaa. Samalla annat päällikkö Beragille nämä kirjekääröt. Sanot hänelle, että ensimmäisen saa avata heti ja toisen vasta juhlan alkaessa. Käsitätkö?"

Samalla mies viittasi kumppaninsa liikkeelle ja tämä lähti kuuliaisesti kohti kauppiasta käsissään kaksi kirjekääröä ja pullea rahamassi. Taran ymmärsi rahan mahtia ja ainoastaan nyökkäsi tyytyväisenä tuntiessaan rahojen painon kämmenellään.

Luolasta kävelikin pian ulos joukko arkisiin pukimiin pukeutuneita raavaita miehiä kantaen silmin nähden raskasta puulaatikkoa välissään. Laatikko avitettiin kauppiaan vankkureille ja ensimmäinen osa kaupasta oli takana. Rehellisen maineestaan tarkka kauppias suuntasi kulkunsa kohti Loomia vakaana aikeenaan suorittaa toimeksianto kunnialla läpi.

Osa I - Juoni tihenee

Berag Bostrop myhäili silmin nähden tyytyväisenä tulansa pitkässä talossa, joka perinteisenä päällikön asumuksena oli arvollinen klaanin kuninkaalle. Beragilla oli pöydällään kauppias Taranin hänelle toimittamat kirjekääröt, joista ensimmäinen oli ohjeiden mukaisesti avattu ja par'aikaa hänen kädessään.

Kääröstä oli paljastunut erittäin virallisen näköinen onnittelukirje itseltään Sor-Eel Lyhyeltä. Koko Sartarin Lunarin provinssin hallitsijalta! Huomenna vietettävä Doburdunin - Uskollisen myrskyn - juhlapäivä, jolla myös juhlistettiin klaanin kääntymistä lunarien [eli kuuta palvovien valloittajien tai vapauttajien, näkökulmasta riippuen] puolelle saisi arvoisensa huipennuksen, kun kylän keskusaukealle toimitettu puulaatikko avattaisiin ja siellä kirjeen mukaan oleva Doburdunin juhlapatsas paljastettaisiin koko klaanin silmien edessä.

Beragin teki mieli avata myös toinen käärö heti, mutta suora kielto ensimmäisessä kirjeessä piti tämän halun tiukasti kurissa. Hyvässä poliittisessa nosteessa oleva kuningas ei ottaisi mitään riskiä suututtaa Sor-Eel! Berag työnsikin käärön vyönsä alle ja lähti seuraamaan juhlavalmisteluja ulos kylälle.

Loomin kylä on ympäröity korkeilla lauta-aidoilla, ja sinne on ainoastaan yksi kunnollinen sisäänpääsytie. Tämä tie johtaa suoraan tulan keskusaukiolle, jossa on jo melkoinen tohina päällä.

Avoimia juhlakatoksia pystytetään ympäriinsä ja karuista havupuista veistettyjä ruokapöytäryhmiä asetetaan valmiiksi koko klaanin liki kahdellesadalleviidellekymmenelle päänupille. Erilaisia lippusiimoja viritetään puiden välille koristeeksi ja soihtuja ja tuikkuja levitetään valaisemaan koko aukea.

Kohtuullisen karu, joskin taidokkaasti veistetty puulaatikko seisoo keskimmäisenä kunniapaikalla.

Lopun alku

Totuuden viikon savipäivänä Theyalaisen kalenterin vuonna 1621 tapahtumat alkavat pikkuhiljaa vyöryä Loomin kylän suunnalla. Klaanilaisia virtaa yksittäin, pareittain ja perheittäin kylän pääportista sisään juhlaan valmistautuen. Joka puolella ympäri juhlapaikkaa näkyy iloisesti rupattelevia ihmisryhmiä ja perinteisiä ruokia, ja simaa on jo alettu kantaa pöytiin. Pitkän aikaa kirkkaana pysyneelle taivaalle on alkanut kerääntyä pilviä tiiviisti kylän ympärille, mitä pidetään hyvänä merkkinä. Itse Doburdun on antamassa juhlalle siunaustansa, kyläläiset ajattelevat.

Myös läheisellä kukkulalla ovat valmistelut käynnissä. Itse asiassa ne ovat olleet jo kohta kokonaisen vuorokauden. Mystinen Uroxin vimmajaarli Paadelta käytti Bastyr Hullumiekan ja tämän seuraajat ristiretkellä Ylämaan vaaralliselle kaaoksen olentojen asuttamalla suolle saadakseen jumalaltaan Uroxilta voimaa tulevaan harvoin nähtyyn voimanponnistukseen.

Uskonosoitus, jota joissain piireissä kutsuttaisiin ristiretkeksi, onnistui, ja Urox suosi omistautunutta palvelijaansa ja tämän uusia seuraajia sellaisella voiman tunnulla, jota harvoin tapaa juhlapyhien ulkopuolella.

Nyt täysin avoimesti Uroxin tunnuksilla kirjailtuun levyhaarniskaan [kaikki metallihaarniskat on kielletty muilta, kuin Lunarin imperiumin sotilailta vallatuilla alueilla] pukeutuneena ja täysissä aseissa vimmajaarli on johtanut joukkonsa liki transsinomaisen hartaaseen tilaan. Kahdeksantoista miestä ja yksi taivashärän ja hollrin jälkeläinen rukoilevat yhtenä äänenä. Bastyr miehineen tuntee sellaisen voiman nousevan toisistaan ja näistä kahdesta muukalaisesta, että ei ole koskaan kokenut vastaavaa.

Sillä välin Loomin kylässä kaikki on vihdoinkin valmista juhlan alkua varten. Kuningas Berag komentaa kaksi taaniaan avaamaan puulaatikon ja kaivaa kirjekäärön vyönsä alta. Ilmassa on suurenmoinen odotuksen tuntu ja innostuksen värinä kaikkien ollessa valmiina hurraamaan suurelle lahjalle.

Kuparinaulat kirskahtelevat, kun klaanin korkea-arvoiset asemiehet vääntävät lautoja irti toisistaan. Laudat pettävät helpolla ja paljastavat laatikon sisällön. Se on kuitenkin peitetty yksinkertaisella harmaalla kankaalla. Kaikki ovat niin keskittyneitä jännittämään, mitä laatikosta paljastuu, että kukaan ei huomaa kuinka taivas tummenee tummenemistaan oudon harmaansävyisten pilvien kerääntyessä kylän ylle.

"Paljastakaa se!" päällikkö Berag komentaa innoissaan.

Toinen taaneista vetää kankaan sivuun, ja syvä järkytys laskeutuu kylän ylle. Berag ei saa sanaakaan suustaan tuijottaessaan esiin paljastunutta irvokasta näkyä. Kylän entinen kuningas Milas retkottaa verisenä myttynä käsistään ja jaloistaan puiseen ristiin naulattuna. Kaulassaan tällä on kyltti, jossa lukee monella eri kielellä sama teksti: "Minä petin Orlanthin - keski-ilman todellisen valtiaan."

Aivan kuin tämä ei olisi onnistunut riittävästi järkyttämään koko klaanin asukkaita syvästi, rohisee kuoleva vanhus vielä yhden katkonaisen sanan, joka kuuluu selvästi läpi haudanhiljaisen kylän keskusaukean: "Ka-tu-kaa..."

Pimeys laskeutuu

Samalla hetkellä kun laatikkoa aletaan avata tulan keskusaukiolla tapahtuu lähistöllä kummia. Uroxin palvojien vimmaisa riitti saa päätöksensä, ja sitä johtava jaarli nousee ilmaan aavikon piiskaavien villituulien nostamana. Se, mitä tuuli tuo tullessaan, on jotain, mitä Sartarissa ei ole nähty vuosisatoihin.

Muutaman päivämatkan päässä idässä, vuorten takana sijaitsevan Sveninkylän lähistöllä asuvien poljonien, hevosratsastajien, muinainen kuningas oli vuosisatoja sitten kukistanut eräällä tasangolla Sartarin ja liki aavikoituneen Praxin välillä haamujen ja henkien armeijan tukahduttamalla nämä sammuvien kekäleiden sateeseen. Ilmassa kiitävä vimmajaarli oli toistanut tämän teon sankarien ulottuvuudessa ja ottanut matkaansa kuolevaisten tasolle kyvyn toistaa tämän henkien olemuksen ja taikuuden käytön tukahduttavan kuuman tuhkasateen.

Valtava vimmainen tuuli alkaa puhaltaa kukkulalta kylää kohti, ja sarvipäinen mies lentää maagisen tuulen kantaessa tätä ilmojen halki. Hiipuvia kekäleitä alkaa muodostua enemmän ja enemmän tuulen mukaan, ja ilma vaihtaa väriään pikkuhiljaa mustaksi tuhkan muodostuessa ja jäädessä tuulen mukaan.

Kun kuoleva vanha kuningas Milas on juuri saanut kuiskattua viimeisen vapisevan sanansa klaanilaisilleen iskee tulan aitoihin valtava tuhkapilvi ja kekälesade. Äärimmäisen voimakas taikuus tukahduttaa tulan suojelushengen, wyterin, ja kekäleet jättävät jälkeensä ilmaan voimakkaan hiilipölyn. Kaiken lisäksi kylän portti on paiskautunut kiinni, ja sitä vasten on kasautunut valtava määrä tuhkaa ja kekäleitä. Reitti kylästä ulos on käytännössä sulkeutunut.

Ihmiset itkevät vuolaasti suruaan, hämmästystään ja pelkoaan. Kaikkien huulilla on sama kysymys. Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Toisaalla tyytyväinen vimmajaarli lentää poistuvan tuulen mukana ponnistuksesta väsyneen joukkonsa luo ja toteaa, että on aika käydä esittäytymässä. Hän komentaa miehet pitämään kylän aitaa silmällä. Kukaan ei saa tulla ulos ilman hänen lupaansa.

Osa II - Loomin kiirastuli

Järkyttynyt kylän- ja klaaninpäällikkö kuningas Berag katselee turtana, kun hänen taaninsa nostavat kuolleen edeltäjänsä Milasin alas ristiltä ja peittävät hänet kankaaseen. Kun pidetyn miehen runneltua ruumista aletaan kantaa pois näkyviltä Berag muistaa äkisti lähetyksen mukana tulleen toisen kirjekäärön. Riuska repäisy avaa käärön, ja klaaninpäällikkö käy ahnaasti kirjeen sisällön pariin. Sisältö on kovin niukka ja koostuu kolmesta sanasta: Tapaa minut portilla. Allekirjoitusta ei ole.

Järkyttynyt juhlakansa on kiinnittänyt katseensa johtajaansa ja odottaa tämän sanovan tai tekevän jotain. Ottavan ohjat käsiinsä.

Berag nouseekin seisomaan pöydästään ja lähtee kävelemään tuhkantäyteisessä ilmassa kohti kylän laita-aidan porttia. Hän tuntee menettäneensä yhteyden kylän wyteriin ja miettii kiivaasti, mikä tai kuka tämän takana on. Nokinen pimeys muistuttaa peikoista, mutta kuolleen Milasin kaulassa ollut viesti viittaa suoraan orlantheihin. Vanhan jumalan palvelijoihin. Miehiin ja naisiin, jotka kapinoivat Sartarin ja Heortinmaan vallannutta Lunarin imperiumia vastaan.

Lähes kaikki kyläläiset nousevat pikkuhiljaa juhlapöydistä ja lähtevät hiljaisena apaattisena massana kävelemään kuninkaansa perässä kohti porttia. Ainoastaan vaimot jäävät pienten lasten ja vanhusten tueksi istumaan pöytiin. Hiljaista supinaa kuuluu sieltä ja täältä ihmisten arvaillessa hyökkääjien alkuperää.

Nöyryyttäjä astuu esiin

Loomin väestön kävellessä kohti nyt läpitunkematonta porttia nousee vimmajaarli taivashärkänsä kuljettamana taas ilmojen teille ja suuntaa suoraan kohti samaista kylän porttia matalalla lentäen. Sopivasti juuri ennen väkimassan portille ehtimistä hän nousee ratsuineen aidan sisäpuolelle ja laskeutuu yhä olennon selässä odottamaan. Sartarin soihtuna tunnettu Myrsky yli Punaisen kuun -sankarijoukon suojelushenki pilkahtelee hänen näköpiirinsä rajoilla luoden vahvaa pelon auraa hänen ympärilleen.

Kuninkaan ja väkijoukon ollessa ainoastaan sadankunnan askeleen päässä portista laskeutuu hänen eteensä kivenheiton etäisyydelle valtava siivekäs ratsu (jota hän ei tietenkään tunnista) suuri mies selässään. Kansanjoukko pysähtyy välittömästi, mutta kuningas ottaa vielä muutaman askeleen ja avaa suunsa puhuakseen.

Mies jättimäisen hirviönkasvoisen olennon selässä kuitenkin nostaa kätensä ilmaan kämmen kohti kuningasta vaientaen tämän. "Minä en ole tullut tänne kuuntelemaan vähäisiä mielipiteitäsi Berag."

Sitten hän kääntää luomettoman tuijottavan katseensa kansanjoukkoon päin puhuen kuitenkin kaiken aikaa myös vaientamalleen Beragille.

"Minä olen Sartarin korkean neuvoston jäsen Elgartyr. Toiset tuntevat minut myös Lepakonturma Elgarth Nöyryyttäjänä ja minulla on teille hyvin, hyvin tärkeää asiaa", kuuluisaksi kapinallissankariksi, josta on luvattuna kymmenientuhansien palkkio, tunnustautunut mies aloitti puheensa Loomin väelle.

"Teillä on ensi viikon savipäivään asti aikaa hylätä saastaisen Sepelkirthin opit ja palata esi-isienne opettamalle tielle. Joka ikinen lunarilaisen (Elgarth sylkäisee) tunnuksen käyttö on siitä päivästä asti kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä. Heidän temppelinsä on tuhottava maan tasalle ja pyhät esineensä hävitettävä. Tämä ei ole pyyntö vaan käsky."

"Myös kylästä poistumista seuraa kuolema", Elgarth Nöyryyttäjä päättää pidettyään pienen tauon antaakseen ihmisten ymmärtää sanomaansa.

Sanottuaan kaiken haluamansa Nöyryyttäjä nostaa siivekkään ratsunsa lentoon ja lentää tiehensä kenenkään estämättä. Koko Loomin väki vain katsoo hänen peräänsä ja miettii kuulemaansa. Edes uskollisimmat Punaisen kuun palvelijat eivät tee mitään kuuluisaa ja pelättyä vihollistaan estääkseen.

Haaste

Koko Bostropin klaani seisoo hiljaisuuden vallitessa pohtien äskeistä puheenvuoroa. Kuten jokaisessa sartarilaisessa kääntyneessä klaanissa täälläkin on yhä niitä, jotka salaa harjoittavat yhä vanhoja oppeja tai ainakin halusivat harjoittaa. He ovat kuitenkin samanlainen vähemmistö kuin sielunsa Punaiselle jumalattarelle, Doburdunille tai muille Lunarin kultin jumaluuksille omistaneet aidosti kääntyneet.

Kukaan ei halunnut olla se, joka ensimmäisenä puhuu. Kukaan ei halunnut riskeerata omaa nahkaansa esittämällä mielestään oikeaa ratkaisua. Ei kunnes Yanafal Tarsilsin, lunarien sodan jumalan harras Inred Kuunkajo astui esiin ja avasi suunsa.

"Kuka ihme tuo Elgarth kuvitteli oikein olevansa? Minä en aio seurata sivusta, kun kylääni uhataan. Minä menen ja surmaan sen röyhkeän kapinallisen!"

Inred suorastaan puhkuu pyhää vihaa ja mittaa kyläläisiä katseellaan. Tukea ei löydy, vaan kaikki katsovat maahan ja pysyttelevät tiiviisti läheisiensä luona.

"Annahan olla Inred. Otamme heimoneuvoston koolle päällikön pitkätaloon ja päätämme yhdessä, että miten toimimme", itsensä kasannut kuningas Berag Bostrop huokaisee koettaen tyynnyttää kiihtynyttä uskonsoturia.

Inred ei kuitenkaan kuuntele kuningastaan, vaan rynkyttää kylän porttia ja todetessaan sen avaamisen mahdottomuuden ottaa hän läheisen talon seinustalta tikkaat ja lähtee kiipeämään matalahkon aidan yli.

Päästessään lauta-aidan harjalle Inred hyppää vastapuolelle kertyneeseen tuhkakasaan laskeutuen siihen pehmeästi ja turvallisesti. Hän vetää vyöltään verenpunaisen kuukivillä koristellun sapelinsa ja huutaa koko keuhkojensa voimin: "Minä tulin ulos, onko täällä joku jolle se ei sovi?"

Kauaa ei Inredin tarvitse odottaa vastausta haasteelleen, sillä tuskin on huudon kaiku kerinnyt kuolla, kun viereisen kukkulan laelta lähtee lentoon taivashärkä.

Taistelu - nöyryytys

Elgarth Nöyryyttäjä laskeutuu ratsunsa selästä kylään vievälle tielle ja katsoo tarkasti portin edessä seisovaa miestä. Tunnistaessaan miehen haarniskaan kirjaillut merkit hän hymähtää tajutessaan vastustajansa olevan vielä varsin kokematon. Tästä tulisi vielä hauskaa.

Maagiset ilmavirrat nousevat Nöyryyttäjän takaa ja pyyhkäisevät portin edustan tyhjäksi noesta, tuhkasta ja jo sammuneista kekäleistä. "Päästetään katsojat mukaan", Elgarth virnistää Inredille ivallisesti kumartaen. "Avaa portti."

Inred ei pelästy vastustajansa maagisia kykyjä vaan avaa portin paljastaen sen takana toljottavan myrskyn ääniä kuunnelleen väkijoukon. "Tämä on kaksintaistelu, älkää puuttuko siihen. Kunniani kautta minä surmaan tämän miehen", Inred vakuuttaa väkijoukolle puhuen kuningas Beragin suuntaan.

Puhuteltuaan kylänsä väkeä Inred kääntää rintamalinjansa kaikessa rauhassa ratsunsa vieressä seisovaan Elgarthiin. "Nyt sinä kuolet!" Inred huutaa ja lähtee kohti vastustajaansa sapeli viuhuen.

Elgarth nappaa salamannopean pohdinnan jälkeen ratsunsa kylkeen kiinnitetyn miekkakepin, siivekkäiden humanoidien tuulen lapsien käyttämän keihään ja miekan yhdistelmän, käsiinsä ja astuu ottamaan hyökkäyksen vastaan.

Taistelijat ovat niin lähellä tukahdutettua kylää, että taikuus vaimentuu hyödyttömäksi. Nyt mitataan ainoastaan kamppailijoiden voimakasta ja tarkkaa asekättä ja osaamista lähitaistelun saralla.

Inred aloittaa iskemällä koko voimallaan sapelinsa päänsä yläpuolelta alas, kohti Elgarthin kaulan seutua. Yli seitsemänsataa kertaa voittajana kaksinkamppailuista ulos kävellyt Elgarth kuitenkin torjuu iskun leikiten keihään varteen torjumista varten asennetulla metallivahvikkeella ja astuu hyökkäyksen ali syrjään.

Inredin raivokkaan hyökkäyksen vauhti vie innokkaan hyökkääjän ohi kohteensa, eikä tämä voi estää millään, kun taidokkaampi taistelija jatkaa liikerataansa ja heilauttaa miekkakeppinsä terällä tältä akillesjänteen poikki ja nousee seisomaan.

Inred vajoaa toispuoleiseen polviasentoon, kun hänen vasen jalkansa ei enää kanna. Hätäännys valtaa miehen, kun hän tajuaa, ettei voi pitemmällä aseella varustautuneelle vastustajalleen mitään liikkuvuutensa menettäneenä. Hän kuitenkin kohottaa sapelinsa torjunta-asentoon ja odottaa seuraavaa hyökkäystä.

Aidatun kylän sisäpuolella katsojat parahtavat suosikkinsa vajotessa polvilleen, mutta kukaan ei ryntää apuun, sillä kaksintaistelun pyhyys on molempien osapuolien tiedossa.

Nöyryyttäjä kävelee laajassa ringissä uhrinsa ympärillä härnäten tätä sopivan helposti torjuttavilla iskuilla, kunnes yllättäen kumartaa katsojiin päin ja heittää aseensa maahan käyden polvilleen. Polvillaan vastustajansa tavoin ollessaan hän vetää vyöltään vasempaan käteensä kaukana idässä yleisesti käytettävän käyrän miekan kukrin ja oikeaan käteensä hopeisen tikarin. Sitten hän nyökkää Inredille ja lähtee konttaamaan polvillaan tätä kohti.

Inred ei ole uskoa onneaan saadessaan uuden mahdollisuuden vaan kivustaan välittämättä nousee parhaaseen mahdolliseen asentoon tasapainoista taistelua varten. Elgarth lähestyy ja edelliskerrasta poiketen ottaa aloitteen huitaisten villisti kukrillaan kohti Inrediä. Inred hämmästyy torjunnan helppoutta, ja kun hän saa aseensa palautettua perusasentoon, on hänellä edessään suojaamaton kylki Elgarthin horjahdettua etupainoiseen asentoon hyökkäyksensä johdosta.

Juuri kun Inred on survaisemassa sapelinsa voimalla vastustajansa kylkeen hän tajuaa erehdyksensä. Näennäisessä alakynnessä oleva etevämpi vastustaja sai Inredin tekemään juuri haluamansa hyökkäyksen, eikä jälki toden totta ole kaunista katseltavaa.

Kylästä kerkiää kuulumaan muutamia hurraahuutoja Inredin saadessa aseensa vapaaksi iskemään barbaarin kylkeen tämän pään ollessa Inredin käsien välissä. Inredin jännittäessä miekkakättään tappavaan iskuun suurikokoisen kapinallisen pää kuitenkin ponnahtaa kobramaiseen iskuun ja miehen toinen Myrskyhärältä [Praxilaisten vastine Uroxille] siunauksena saama sarvi uppoaa Inredin silmään.

Inred ulvoo tuskasta heittäen aseensa maahan ja tarraten pahoinpideltyyn silmäänsä. Veri valuu miehen sormien välistä ja koko vartalo vapisee kauttaaltaan tuskasta. Elgarth ei ole kuitenkaan lopettanut vaan nousee seisomaan Inredin vierelle ja leikkaa tältä poikki toisenkin akillesjänteen ja molemmat olkanivelet näin lamauttaen vastustajansa toimintakyvyn totaalisesti. Sitten hän repäisee Inredin asepaidasta palasen kangasta ja pyyhkii veren sarvestaan ja naamaltaan. Nyt on taistelun loppunäytöksen vuoro, Elgarth ajattelee.

Kylässä katsellaan kauhun vallassa, kun kylän piinaaja riisuu uhrinsa ja osoittaa tuskallisen selvästi näkökantaansa osoittamalla väkijoukkoa kaikilla löytämillään Punaisen kuun riimuilla ennen kuin heittää ne selkänsä taa maahan sylkien. Sitten tämä brutaali hahmo viheltää lyhyesti ratsulleen, joka saapuu nopeasti paikalle. Elgarth kääntää vapisevan ihmisraunion, joka hetki sitten oli vielä kylän suurimpia asemahteja, selän kylää kohti osoittaen sinne tatuoidun kuun riimun.

Elgarth sanoo jotain ratsulleen Huurteelle ja osoittaa Inredin selkää. Melkein välittömästi tämän puolidemonisen maagisen eläimen suusta pöllähtää jäinen henkäys Inredin selkään, joka jäädyttää koko selän ihon huurteiseksi. Elgarth astuu Inredin vierelle ja leikkaa tottunein ottein miehen selän ihon irti lihaksista ja viiltää riimun halki.

Pudottaen jäiset ihonriekaleet käsistään Elgarth kumartaa kylän väelle ja heilauttaa käsiään kauemmas kylästä takaperin kävellen. Elgarthin iskiessä kätensä yhteen nousevat, kuin tyhjästä kuumat aavikon tuulet ja pamauttavat kylän portin takaisin kiinni.

Osa III - Häpeällinen ratkaisu ja sen seuraukset

Elgarthin ja Inredin välisen taistelun tauottua Bostropin klaanin heimoneuvosto on vetäytynyt Loomin kylän päällikön pitkään taloon miettimään kylään kohdistuvaa uhkaa ja seuraavia toimenpiteitä. Kylän ulkopuolelta saapuneille heimolaisille on löydetty väliaikaismajoitukset ja aidan sisäpuolella partioi jatkuvasti muutaman miehen vaihtuva vahtipartio. Kuningas Berag on toistaiseksi kieltänyt kylästä poistumisen, mutta muuten elämä pyrkii löytämään tasaisempaa uomaa.

Ainoa merkittävä tapahtuma taistelua seuraavan illan ja yön aikana on, kun Inredin pahasti kärsinyt mutta elossa oleva ruumis toimitetaan ilmasta käsin kylään. Parantajat alkavat välittömästi hoivata tajuttoman miehen vammoja, mutta todelliseen toipumiseen uskoo enää ani harva. Inredin mieli ja ruumis on lyöty hajalle.

Päällikön pitkätalon sisällä on käyty kiivasta keskustelua jo tuntien ajan. Kylän mystikko on koettanut useaan otteeseen saada yhteyttä lähimpään Lunarin armeijan yksikköön kuukiven välityksellä, mutta kirottu tuhkasade tuntuu sotkeneen kaikki maagiset yhteydet, eikä mies pääse millään läpi.

Berag lopettaa kokouksen lopulta illan jo hämärtyessä ja sanoo jäävänsä harkitsemaan neuvonantajiensa esityksiä. Kylää uhkaavan voimakkaan kapinallisen Elgarthin antamaan takarajaan on vielä kahdeksan päivää aikaa.

Toistaiseksi on esitetty sanansaattajan lähettämistä hakemaan apua joko koko Lismelder-heimon päälliköltä tai läheiseltä lunarien vartiopisteeltä vajaan päivämatkan päästä itään. Tätä suunnitelmaa vastaan puhuu hankkeen vaarallisuus sanansaattajalle, sillä kylää vartioidaan jatkuvasti väsymättömien Urox-soturien toimesta läheiseltä kukkulalta.

Lisäksi klaanin nostoväen päällikkö Nothilis Punainen, pitkään vanhasta uskosta luopumista vastustanut mutta myöhemmin jopa sukunimensä uutta lojaalisuuttaan kohtaan sopivammaksi muuttanut kokenut soturi, oli ehdottanut suoraa hyökkäystä kapinoivia uroxeja ja näiden uutta liittolaista vastaan. Tähän ei oltu kuitenkaan suostuttu ainakaan vielä, sillä kukaan ei halunnut asettaa henkeään alttiiksi taistelussa berserkkejä vastaan. Ainakaan ennen kuin oli pakko.

Olipa joku uskalias vaimeasti esittänyt neuvotteluyhteyden avaamista vainoajaan, mutta tämä sai aikaan vain epäuskoista silmienpyörittelyä ja nopean sivuutuksen.

Sanoinkuvaamaton riski

Berag odotti talonsa tyhjenevän neuvottelun jälkeen kaikessa rauhassa, sillä hänelle oli kesken kiivaan keskustelun välähtänyt idea, josta ei voisi muille puhua. Klaanin kuninkailla oli nimittäin jo sukupolvien ajan ollut Bostropin klaanissa vain heidän tiedossaan oleva kaamea salaisuus.

Klaanin päällikön talon alla oli nimittäin jotain sanoin kuvaamattoman pahaa odottamassa aikaa, jolloin sitä tarvitaan. Keskellä talon maalattiaa oli nimittäin luukku, jonka voi avata ainoastaan klaanin kuningas. Ja tuo luukku, jonka huhuttiin johtavan kuninkaan omaan aarrekammioon, johtikin todellisuudessa lumoamattomasta raudasta [tämä materiaali suojaa kaikelta taikuudelta] valmistettuun kammioon.

Berag oli käynyt tuossa kammiossa ainoastaan kerran. Juuri kruunajaistensa jälkeen hän oli astunut alas tuosta luukusta, todennut legendan pitävän paikkaansa ja juossut kauhusta kankeana ylös ja sulkenut luukun takanaan.

Nyt kuninkaallisiin tunnuksiin pukeutuneena hän asteli luukulle ja avasi sen lumoukset vaivatta. Taakseen katsomatta tämä kunnianhimoinen mies lähti tekemään jotain sellaista, joka joko tuhoaisi hänet ja pahimmassa tapauksessa koko hänen klaaninsa tai vaihtoehtoisesti toisi hänelle maineen miehenä, joka oli valmis tekemään mitä vain kapinallisten tuhoamiseksi. Elgarth Nöyryyttäjän kuolema toisi hänelle valtavan maineen ja mahdollisuudet nousta isoin harppauksin ylöspäin Lunarien arvoasteikossa.

Näitä pohdiskellen Berag astui maagiseen kammioon soihtu vapaassa kädessään ja katsoi, kuinka sen vapiseva valo toi hänen silmiensä eteen seinään jykevin kahlein lukitun kaamean olennon. Vuosisatojen vankeuden näivettämä humanoidi makasi lattialla liikkumattomana kyljellään kahlittujen käsien ollessa kohti seinää.

Olennon iho oli laikukas ja hilseilevä ja sen silmät olivat kiinni. Verettömien kapeiden huulien välistä pilkottivat pitkät kulmahampaat, ja olennon kynnet olivat kasvaneet tikarin mittaisiksi ja aivan yhtä teräviksi. Beragin edessä makasi vuosisatoja vanha vampyyri, joka äärettömyyksiin venyneestä vankeudestaan huolimatta oli edelleen elossa. Tai ainakin niin elossa kuin epäkuollut vain voi olla.

Olennosta huokui jopa tällaisessa lumotussa vankilassa sellainen kuvottava elämän vastainen voima, että Berag pystyi haistamaan oman pelkonsa. Tästä huolimatta hän astui olennon eteen ja viilsi sormeensa pienen haavan valuttaen omaa vertaan vampyyrin huulille. Lähes välittömästi vampyyrin silmät aukesivat ja värittömät liki tiedostamattomat silmät tuijottivat Beragia.

"Kuten on sovittuna wanhain aikain päällikön ja sinun välilläsi. Sinä teet minulle, Bostropin klaanin kuninkaalle, yhden palveluksen ja olet vapaa poistumaan ikiajoiksi klaanimme mailta. Tämä antamani verilahja sitoo kohtalomme yhteen."

Nämä muinoin sovitut lumouksen sanat aktivoivat vahvan taikuuden, joka ylitti jopa lumoamattoman raudan mahdin, ja vampyyrin maalliset kahleet napsahtivat auki. Sille kuitenkin kävi nopeasti selville, että maagiset siteet estivät sitä vahingoittamasta kuningasta.

"Mitä sinä haluat, että teen vapautuakseni", se sihisi hiljaa sanojen tullessa ulos sen kuivasta kurkusta pieninä liki kuulumattomina pihauksina.

"Tuhoa tulevana yönä kylän ulkopuolelta löytyvä mies, jonka tunnet otsassaan olevasta petoriimusta. Tapa Elgarth Nöyryyttäjä ja vapautesi on sinun. Odota täällä hetki, niin tuon sinulle elinvoimaa, jonka tarvitset tehtäväsi suorittamiseen", Berag sanoi sylkien vihaamansa kapinallisen nimen myrkyllisenä ulos suustaan. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja lähti hakemaan Inred Kuunkajoa suorittamaan viimeistä palvelustaan Bostropin klaanille.

Valo vai pimeys?

Kaksi vastakkaista voimaa ohjautuvat, kuin magneetin vetämänä kohti toisiaan öisen Loomin kylän suljettujen porttien eri puolilta. Kaaos ja Laki tai Valo ja Pimeys. Kutsutaan noita voimia millä tahansa nimellä, niin Arachne Solaran kutoman maailmanverkon ulkopuolelta tullut pahuus ja sen hyvä vastavoima keräsivät vaistomaisesti voimiaan.

Petollisen Berag Bostropin herättämä vuosisatoja vanha pahuus oli nautiskellut klaanin entisen asetaanin ruumiista jokaisen veripisaran ja niiden antaman mahdin. Olento ei enää pitkän vangitsemisen tyhjyyden jäljiltä muistanut nimeään, eikä sillä ollut kuin hajanaisia muistikuvia ajasta ennen lumottua vankityrmää.

Kuitenkin tämä kirottu olento oli vankilasta noustuaan saanut yhteyden epäkuolleiden jumalaan Vivamortiin ja sen tyhjä pahuuden täyttämä elämän ja kuoleman välimaastossa vaeltaminen sai tuttua voimaa. Hetki hetkeltä sen siirtyessä sumumuodossa kohti kylän lauta-aitaa sen pahuus tiivistyi mustaksi pimeydeksi sen ympärillä.

Toisesta suunnasta, läheiseltä kukkulalta, marssi kohtaamaan tätä pimeyttä joukko tuimailmeisiä hampaisiin asti aseistautuneita Urox-sotureita Elgarth Nöyryyttäjä kiilansa kärjessä Huurre-taivashärkänsä selässä. Elgarthin yliherkkä kyky aistia Kaaosta oli herättänyt hänet, ja se voima, joka tuntemusten takana oli sai hänet aavistamaan pahaa. Elämänsä Kaaosta ja Lunarin imperiumia vastaan taistelemiselle omistanut mies ei kuitenkaan pelännyt. Ainoa tunne, joka hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan oli viha.

Elgarth, hänen kahdeksantoista tuoretta seuraajaansa ja kahdenkymmenen miehen veroinen Huurre marssivat kohti Loomin kylää vastakaaosrukouksia rytmikkäästi lausuen. Lain voimat vastasivat joukon rukouksiin ja kirkas, valkoinen aura kasvoi kasvamistaan miesten ympärillä.

Synkkä musta Kaaoksen pilvi ja valkoinen Lain aura lähestyivät toisiaan valaisten ja pimentäen taivaanrannan Punaisen kuun kajossa, niin että vahvan magian saattoi nähdä monien virstojen päähän.

Myrsky yli Punaisen kuun

Kolmen virstan päässä pohjoisessa vaelsi joukko matkalaisia kohti samaista Loomin kylää. Myrsky yli Punaisen kuun -sankarijoukon loput johtohahmoista olivat tulossa suorittamaan kylän käännyttämisen kapinan puolelle seuraavaa vaihetta. Edellinen tehtävä Poss-klaanin mailla oli ollut vaikeampi kuin yksikään edeltävistä käännytyksistä. Se aiheutti keskustelua matkalaisten välillä edelleen.

"Elgarth ei kerta kaikkiaan ole enää sopiva jatkamaan tehtävien eturintamassa. Kerta toisensa jälkeen meillä menee kauemmin ja kauemmin heimon vakauttamisessa hänen jättämiensä traumojen jälkeen", harmaaseen matkakaapuun pukeutunut parrakas ja pönäkkä lainpuhuja Sarotar manasi matkakumppaneilleen.

Pienikokoinen Fheanor Jätinsurma katsoi Sarotaria kärsivällisesti ja vastasi samaan tapaan, kuin jo niin useasti edellisten matkapäivien aikana: "Meillä ei ole kerta kaikkiaan aikaa pehmeämpiin keinoihin Sarotar. Edellisen tappionsa Valkomuurilla jälkeen kuunpalvojat ovat keränneet liki kaikki joukkonsa koko Sartarista piirityksen tueksi. Jos me saamme klaanit nyt kapinaan, niin Sartar on pian taas meidän ja paine Valkomuurilla vähenee."

Miesten kinastelua vieressä seurannut durulz eli ankkaa muistuttava humanoidi Drax myötäili Fheanorin mielipidettä ja tokaisi honottavalla rodulleen tyypillisellä äänellään: "Bostropin klaani valitsi tiensä hylättyään esi-isiensä opit. Nyt he maksavat siitä. Jos joku ei halua katua, niin Elgarth hoitaa heidät varmasti pois päiviltä."

"Nii-in! Sehän juuri onkin ongelmana. Suuttuessaan Elgarth ei jätä kiveä kiven päälle, eikä soturiakaan henkiin näissä pienemmissä kylissä. Me tarvitsemme jokaisen asekäden kapinan käyttöön, joka vain on mahdollista", Sarotar protestoi.

"Jokainen kuollut Sepelkirthin palvoja on yksi vihollinen vähemmän kapinalle. Minä puhuin Elgarthille Possin jälkeen, ja hän lupasi olla hienovaraisempi", Elgarthin rakkausvaimo Airene puuttui puheeseen. Tämä uhkea Natyrsa-jumalan siunaama parantajatar oli yksi harvoista mahdeista tässä maailmassa, joka sai Elgarthin tyyntymään tämän raivopäisen berserkin suuttuessa.

"Ei enää ristiinnaulitsemisia ja tappouhkauksia vai", Sarotar kysyi pilkallisuutensa vaivoin peittäen.

"Minaryth Purppurainen ja Sartarin muu korkea neuvosto on siunannut Elgarthin toimet tässä kitkerässä tilanteessa. Sota-aika synnyttää äärimmäisiä tekoja", Fheanor muistutti matkatovereitaan.

Muut tyytyivät tähän, vaikka Sarotar tunsikin piston sydämessään, kun Orlanthin lakeja kierrettiin. Elgarth toimi saman aikaisesti kenttätuomarina, oikeutena ja pyövelinä, eikä se sopinut kirjanoppineen miehen käsitykseen oikeasta millään. Hän hivelikin vyönsolkeaan mietteliäänä ja mietti, että kuinka pitkälle oli joutunut menemään Sartarin kuningaskunnan, jonka kuninkaallista verenperimää hän tietämättään kantoi, edestä.

Sarotarin mietteet ja muiden sanailu saivat kuitenkin äkillisen päätteen heidän nähtyään eteläisellä taivaalla nousevat Lain ja Kaaoksen voimien aiheuttamat valot. He vilkaisivat toisiaan ja pinkaisivat maagisesti voimistettuun juoksuun. Nyt oli kiire.

Kuolema

Aineelliseen muotoonsa siirtynyt nimetön ikivanha vampyyri katseli häntä lähestyvää valkoista valon auraa ja sen kärjessä ratsastavaa miestä. Yksikään inhimillinen tunne ei kuitenkaan käynyt olennon pimeässä mielessä sen ymmärtäessä alitajuisesti tämän olevan vapautensa hinnan. Tätä joukkoa vastaan sen olisi käytävä, eikä se aikonut epäröidä hetkeäkään.

Huurteen selässä ratsastava Elgarth Nöyryyttäjä näki pimeän Kaaoksen taikuuden keskelle kiinteytyvän hahmon ja kirosi hiljaa. "Se, joka tästä on vastuussa maksaa vielä hengellänsä." Sitten hän komensi joukkonsa hyökkäykseen.

Satoja vuosia aiemmin Genertelan pinnalla ensiaskeleita, silloin vielä ihmisenä, ottanut vampyyri kutsui kaikki voimansa esille ja paiskasi ne kohti lähestyvää joukkoa. Juoksujalkaa häntä lähestyvät Urox-soturit vaipuivat yksi toisensa jälkeen tiedottomaan tilaan hänen hypnoottisista silmistään leviävän taikuuden edessä, ja jopa valtava taivashärkä joutui kääntämään katseensa ja pysähtymään tämän magian edessä. Taivashärän selästä laskeutui kuitenkin yksi ihminen, jonka ympärillä loisti niin valkea Lain aura, ettei vampyyrin katse häneen tehonnut.

Elgarth tajusi vastassaan olevan olennon vaarallisuuden miestensä laotessa ympäriltä silmät väärin päin kääntyneinä ja komensi Huurteen kyljelleen katse pois vampyyrin ilkeistä silmistä. Hänelle äärimmäisen harvinaisen hetkellisen epäröinnin jälkeen tämä kuuluisa kaaoksentappaja teki ratkaisunsa ja laski kätensä selkäänsä kiinnitetyssä tupessa lepäävän miekan lumoamattomasta raudasta tehdylle, magialta suojaavalle kahvalle.

Vampyyri näki edessään enää muutaman kymmenen askeleen päässä olevan miehen vetävän asetta esiin selästään ja kumartui ponnistamaan miehen kimppuun veitsenteräviä kynsiään heiluttaen. Olennon pikimusta itsevarmuus kuitenkin karisi mennessään sen nähdessä, mitä huotrasta paljastui.

Elgarth nosti kuolemanjumala Humaktilta sankarien ulottuvuudessa lainaamansa tai joidenkin humaktien tulkinnan mukaan varastamansa miekan maallisen muodon päänsä yläpuolelle ja alkoi keskittää kaikkea kuolemantaikuuttaan sen läpi kohti vampyyria. Miekka hänen käsissään välkkyi villiä hopeista valoa. Miekka ei ollut ainoastaan kuolettava vaan itse kuolema.

Vampyyri tunsi äkillistä kirkasta kipua epäkuolleessa vartalossaan ja koetti muuttua sumuksi päästäkseen karkuun. Kuoleman miekan villi mahti oli kuitenkin jotain, mitä lähes mikään epäkuollut ei pystynyt vastustamaan, ja olento tunsikin ruumiinsa alkavan pettää.

Elgarth seurasi edessään hopeisessa kuolettavassa syleilyssä tanssivaa vampyyria ja odotti syvien haavojen repivän sen mustaa sielua kantavan ruumiin hajalle. Pienessä hetkessä puhdistava kirkkaus poltti vampyyrin tuhkaksi, ja Elgarth löi miekan salamannopeasti tuppeen. Kuoleman vapauttaminen kuolevaisten tasolle edes Elgarthin kaltaisen huippuvoimakkaan magian mahdin kantajan toimesta ei koskaan ollut vaaratonta. Tälläkin kertaa hinta oli kova.

Kaikki kasvillisuus oli kuollut kymmenien metrien säteellä paikasta, jossa Elgarth vapautti kuoleman tupestaan. Lehdet olivat varisseet puista silmänkantamattomiin, ja kestäisi jopa kuukausia ennen kuin eläimet suostuisivat palaamaan Loomin lähistölle. Uroxin berserkeistä kaksi lähintä oli kuollut, mutta heillä ei Elgarthin mielestä ollut hätää. Oli vain heidän aikansa siirtyä ikuiseen taisteluun tuonpuoleisessa.

Loomin kylän sisäpuolella tuhkasateen magian tukahduttava vaikutus suojasi kylää jättitappioilta, mutta kaksi vanhusta ei noussut seuraavana aamuna enää sängystään ja yksi kehtovauva tuli tiensä päätökseen vanhempiensa ja koko klaanin suureksi suruksi.

Epilogi - Loomin uusi alku

Maagisten yhteenottojen laineiden pikkuhiljaa hiljettyä Loomin kylän ulkopuolella oli koko kylän väki hereillä. Jokainen oli tuntenut kylän läpi kulkeneen pahuuden voiman ja sen päättäneen kuoleman tuulen vaikutukset. Ei kuitenkaan kukaan niin selvästi kuin kuningas Berag. Bostropin klaanin päällikkö makasi kuolleena valtaistuimellaan tylsä kauhun ilme kasvoillaan.

Klaanin taanien löydettyä kuolleen Beragin, avatun vankityrmän ja Bostropin klaanin synkästä muinaisesta salaisuudesta kertovat kääröt laskivat he nopeasti vaihtoehtonsa yhteen ja lähtivät antautumaan osoittaakseen villille kaaoksentappajalle, että he eivät olleet vampyyrin käytön takana.

Kylän neuvoston marssiessa kiireellä portille rauhanlippu tanassa valmistautui Elgarth Nöyryyttäjä ratsastamaan virvoitetulla Huurteella kylän portista läpi surmatakseen jokaisen, joka häntä vastustaisi. Silmitön raivo jyskytti Elgarthin päässä tämän valmistautuessa laittamaan Loomin väen viimeiselle tuomiolle.

Elgarthin ja portin väliin saapui kuitenkin yhdennellätoista hetkellä tuulen kantamana loppu "Myrsky yli Punaisesta kuusta". Vaivoin Airenen avittamana kiukkunsa niellyt Elgarth oli juuri laittanut aseensa tuppiinsa, kun Loomin kylästä heilutettiin varovasti rauhanlippua lauta-aidan yli.

Kapinan siemen oli jälleen kylvetty, mutta hinta oli kovempi kuin ties koskaan ennen.

Kirjoittaja: Mika "Elgarth" Suonsyrjä.


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English