Kalikos \ KUUKAUDEN TARINA \ TOUKOKUU 2012
Kalikos
Alisha Sulokielen kertomus

Arvoisat matriarkat,

minä nöyrin palvelijanne, lähettiläs Alisha Sulokieli, Esrola Diplomaatin noviisi, raportoin tässä koodatussa raportissa tapahtumista, jotka johdattavat minut kauaksi asemapaikastani Paviksen syrjäisestä aavikkokaupungista, jossa ehdin viettää vajaan kolme vuodenaikaa diplomaattitehtävissä. Kerron kaikesta avoimesti kaunistelematta omaa osuuttani.

Olin matkannut tulen vuodenaikana Karkoiran kaupunkiin, jossa kävin keskusteluja paikallisen klaanin johtajien kanssa. (Raportoin näistä keskusteluista myöhemmin, sillä ne olivat merkityksettömiä verrattuna siihen, mitä on seuraava.) Olin palaamassa Pavikseen Humaktia palvovan henkivartijani Ethranin, lainoppineen Thurkanin sekä Thurkanin palkkaamien palvelijoiden (jokikansan Dagis ja liskolainen Skazil) kanssa, kun paikalliset alkoivat ryntäillä ympäriinsä väittäen myrskyn nousevan. En ollut yhtä vakuuttunut vaarasta, mutta hermoileva henkivartijani nappasi minut protestoinnista huolimatta kainaloonsa ja riensi muiden mukana Paviksen portista sisään.

Portista päästyäni keräilin arvokkuuteni rippeitä, kun sain jo todistaa uutta tahdittomuutta: lunarilaiset Marmorifalangin¹ hopliitit ympäröivät minut ja seuralaiseni käyttäytyen uhkaavasti. Tyrmistyneenä esitin diplomaattisen vastalauseen moisesta kohtelusta hopliittien päällikölle. Tämä joutui hämilleen ja meni kysymään neuvoja punaiseen kaapuun pukeutuneelta papittarelta. Lisäsin diplomaattista painostusta ja tein papittarelle selväksi, että minuun kajoaminen loukkaisi mahtavan Esrolian matriarkaattia, ja esitin valtuutuskirjeeni.

Lunarilaiset ovat usein typeriä, mutta eivät edes he ole niin typeriä, että uskaltaisivat uhmata mahtavan Esrolian vihaa. Palvelusväkeni vietiin pois, mutta hopliittien päällikkö lähestyi minua nöyrästi ja pyysi armollisesti seuraamaan Maan temppelille. Suostuin siihen, ja suuntasimme temppelille.

Maan temppelillä sain kuulla, että lunarilaiset etsivät henkilöitä suorittamaan vuotuista riittiä, jossa joku keisari nimeäisi jotakin. He pyytelivät tuhannesti anteeksi, että olivat erehtyneet käymään minun kimppuuni. Suhtauduin kaikkeen hyvin anteeksiantavasti mutta papittaren kanssa puhuttuani ilmoitin olevani valmis osallistumaan itsekin riittiin. Papitar oli suostumuksestani helpottunut ja lupasi minulle temppelin tuen sekä pyhän käärmekorun avukseni.

Olin nopeasti asiaa harkittuani oivaltanut, että tässä olisi tilaisuus näpäyttää pöyhkeitä lunarilaisia ja sotkea heidän suunnitelmansa suorittamalla riitin meidän kannaltamme suotuisasti. Ymmärsin toki, että lunarilaiset hakivat heikkoja vastustajia ja olivat siksi iskeneet silmänsä palvelijoihini - joita ei hyvällä tahdollakaan voisi luonnehtia eliittijoukoksi. Luotin kuitenkin itseeni ja jumalattarien siunaukseen. Eivätkä lunarilaiset voisi syyttää minua jälkikäteen, koska itsehän olivat minua suorastaan anelleet mukaan.

Minut saatettiin lähettilään arvolleni sopivasti asuntooni. Minulle tarjottiin kahta vartijaa - näennäisesti suojelemaan minua mutta todellisuudessa valvomaan minua -, mutta torjuin loukkaantuneena tarjouksen, koska kaksi sotilasta oli liian vähän. Minulle tarjottiin neljää Marmorifalangiin kuuluvaa vartijaa. Hyväksyin sen mutta tingin vielä lisäksi kersantin arvoisen johtajan, koska tollot sotilaat eivät olisi mitään yksin osanneet.

Valmistauduin peseytymällä rituaalisesti, rukoilemalla jumalattaria ja pukeutumalla hienoimpaan pukuuni. Tunsin saaneeni siunauksen. En voisi epäonnistua, kun jumalattaret olivat puolellani.

Aamulla minut saatettiin palvelijoideni luokse. He olivat saaneet viettää yönsä vankilassa, jossa suoraan sanottuna haisi hirveälle. Meille tuotiin naamiot, joista saimme valita haluamamme. Suoritin valinnan tyynesti ja tunsin heti, että minulle sopisi naamio, joka ei voinut esittää muuta kuin Esrolaa. Lunarilaiset sanoivat jumalattaren olevan "kuninkaan synnyttäjä".

Lähdimme Ilman temppelille, jossa meidät otti kunnioittavasti vastaan kolmen papin joukko Faltikus oli minulle vanha tuttu, surkea lunarilaisten nöyristelijä. Jätin hänet omaan arvoonsa enkä suonut paljon huomiota myöskään Krogar Susikypärälle, jonka tiesin pöyhkeileväksi sovinistiksi.

Sen sijaan Garreth Leveämiekka miellytti minua eniten. Kävin hänen kanssaan mielenkiintoisen mutta ulkopuolisten korvissa tyhjänpäiväisen keskustelun. Luin rivien välistä, ettei Garreth pitänyt lunarilaisista yhtään enempää kuin mekään. Kävin pukeutumassa minulle annettuun rituaalipukuun, johon kuului suuret määrät koruja.

Riitti alkoi. Liikuimme edestakaisin, minä hitaasti ja arvokkaasti. Tumman lepakkonaamion saanut humaktini Ethran loikki puolestaan kiipeilemään seinille. Vaivuimme transsiin ja huomasimme seisovamme synkässä, loputtoman syvässä kuopassa, jota luonnoton valo valaisi. Näemme toiselta puolelta mustan ja toiselta puolelta punaisen naisen. Hän piteli toisessa kädessä vaakaa ja toisessa kädessä sirppiä. Toisaalla kärsi tuskasta käsittämättömiä puhuva valkoinen nainen, joka oli naulattu ylösalaisin ja jota demonit kiduttivat. Lähellämme leijaili sininen lepakkodemoni ja solkkasi suustaan järjettömiä jaarituksia. Kauempana oli valtava portti, jota vartioi jättiläismäinen, luurankomainen vartija käsissään valtava miekka. Kaikkialla lepatti varjomaisia hahmoja, kenties jonkinlaisia demoneja.

Mustapunainen nainen tuntui ainoalta järjelliseltä olennolta tässä helvetissä, joten astelin hänen luokseen ja puhuttelin häntä sisarenani. Nainen kertoi olevansa tasapainon jumalatar. Portin saisi hänen mukaansa auki vain keisarin käskyllä. Kysyin vartijan heikkoudesta, ja nainen kertoi sen olevan tuli. Mietin kuumeisesti keksimättä, miten voisimme saada tulta tuhotaksemme vartijan.

Sillä aikaa kuumaverinen humaktini oli lepakkonaamionsa avulla leijaillut luurankovartijan kimppuun ja antoi tälle miltei kuolettavan iskun koettaen palauttaa epäkuolleen olennon luontaiseen kohtaloonsa. Kuolemaa ruumiillistanut Ethran olisi tappanut iskulla lähes mitä tahansa, mutta hirviö oli sitkeää laatua.

Samassa portti aukesi, ja kuulimme sen takaa laulua. Pääsimme livahtamaan henkitoreissaan - jos se nyt on oikea ilmaisu moisesta epäkuolleesta - olevan vartijan ohitse. Syöksyimme portista kirkkaaseen valoon kannoillamme varjomaisia demoneja. Jonkin vedenjumalan roolin omaksunut Dagis oli lumonnut puolelleen vesikäärmedemoneja, jotka seurasivat häntä.

Edessä kohosi valtava porraspyramidi, jonka juurella seisoi pelottava punaihoinen vartija. Ylempänä keltaihoinen mies kirjoitti kirjaansa. Korkealla pyramidin huipulla seisoi valtava kultainen mies, jonka tunnistimme heti Pahaksi Keisariksi. Keisarin jalkojen juureen oli kyyristynyt nöyrästi polvilleen ruskea mies, jonka maallinen minäni identifioi Paviksen ylipapiksi. Keisarin vierellä seisoi mitättömän pienenä hahmona punaiseen kaapuun pukeutunut lunarilainen papitar, joka ei mitenkään edes yrittänyt vetää erityisestä jumalroolia.

Ympärillämme kohisivat saviset muurit, joiden päällä näkyi jumalia ja jumalattaria. Kuului heleä kilahdus, ja keisarin ääni nimesi jonkin jumaluuden karhujen jumalaksi ja toisen hunajan jumalaksi². Jumalissa tapahtui heti havaittava muutos, ja karhujen jumala lähti jahtaamaan hunajan jumalaa. Useita muitakin nimettiin, ja huomasimme, että kilahdus vaiensi meidät täysin.

Kylmäverisen laskelmoivana tarkastelin tilannetta ja hankin mustapunaiselta naiselta lisätietoa. Punainen, keltainen ja ruskea mies olivat keisarin poikia. Keltainen kirjoitti kirjaansa keisarin nimeämiset. Sain siitä heti oivallisen idean. Entä jos kirja tuhottaisiin? Kun laki oli kerran kirjassa, kirjan tuhoaminen tekisi kaiken tyhjäksi. Samalla mieleeni välähti naamion innoittamana toinenkin tuuma, jonka kuitenkin tukahdutin vielä pois.

Lepakkoasuinen Ethran puhkui raivoa ja silmäili keisaria siihen malliin, että haluaisi tappaa tämän. Dagis oli saanut naamaristaan ahneuden tunteen ja katseli pyramidilla olevia aarteita himokkaasti. Dagis avasikin pelin ja syöksi hallitsemansa veden voimat kohti punaista poikaa Shargashia. Vedet kaatoivat alleen karjuvan miehen, ja aallolla ratsastavat Dagis ja Ethran syöksyivät pyramidille. Dagis kahmi aarteita veden mukana.

Shargash oli kuitenkin pian taas pystyssä seisten vesilammikossa. Itseään Orlanthin pojaksi tituleeraava puolihullu Skazil kävi Shargashin kimppuun ilman voimilla jäädyttäen veden ja sen mukana vartijan. Me kaikki loput riensimme avuttoman Shargashin ohitse pyramidille.

Usutin Skazilin keltaisen miehen pitelemän kirjan kimppuun. Tämä ei empinyt yhtään, sillä naamio näytti saavan hänet vihaamaan raivoisasti kaikkea sivistystä - ja sellaista kirja mitä vahvimmin edusti. Skazilin keihäs oli muuttunut jossakin vaiheessa jyriseväksi räikäksi, jolla hän silpoi puolet kauhistuneen keltaisen miehen kirjasta.

Korut hankaloittivat kulkuani eikä punamusta sisarenikaan ollut kuin painolastiksi, joten vikkelä Thurkan ehti ensiksi pyramidin huipulle. Siellä tämä ryhtyi narisevalla äänellään syyttämään punaiseen pukeutunutta papitarta siitä, että tämä oli tunkeutunut myyttiin ja oli aivan väärässä paikassa. Thurkan lateli lakipykäliä siihen malliin, että naisen itseluottamus hiipui.

Ylhäällä pyramidin päällä mitättömän pieneltä näyttävä Ethran kävi urheasti keisarin kimppuun aseenaan portinvartijademonilta riistämänsä suuri miekka. Naamio vahvisti Ethranin hallitsemia Kuoleman voimia, joten hän onnistui iskemään keisariin haavan. Kuolettavalta se ei vaikuttanut mutta sai keisarin parkumaan tuskasta ja keskeyttämään nimeämisensä.

Syöksyin pyramidin huipulle sisar mukanani ja heittäydyin polvilleni ruskean miehen eteen. Julistin hänelle rakkauttani, tarjosi jumalallista avioliittoa ja kehotin häntä olemaan isäksi pojalleni, josta olisi tuleva kuningas.

Esitykseni oli vaikuttava, mutta se ei tehnyt aivan niin suurta vaikutusta kuin olisin halunnut. Ruskea mies hämmentyi silti niin, ettei enää palvonut jättiläismäistä isäänsä, mikä suisti keisarin lopullisesti raiteiltaan. Olin onnistunut siinä, mitä kaikki muut olisivat pitäneet mahdottomana.

Kaikki alkoi sumentua ympäriltämme, ja huomasimme yhtäkkiä asetelman muuttuneen aivan toisenlaiseksi. Edessämme oli suuri pronssinen mies, joka oli surmannut kultaisen miehen. Tunnistin heti, että kyseessä oli Orlanth, joka oli surmannut Pahan Keisarin. Ympärillämme oleva väki oli Myrskyheimoa ja näytti hämmentyneeltä saapumisestamme. Mustapunainen sisareni oli kadonnut kokonaan, mutta paikalle oli tupsahtanut meidän lisäksemme myös muita outoja vieraita.

Astelin ripeästi komeasti pukeutuneen naisen luokse, joka katseli huumaantuneena Orlanthia. Tunnistin hänet Ernaldaksi ja lausuin hänelle ylistyksen siitä, että Paha Keisari oli kuollut.

Ihmiset lähtivät liikkeelle, ja samassa huomasimme juoksevamme taas tavallisen taivaan alla. Yllämme kuitenkin kohosi valtava vuori, jonka tunnistin heti Kero Finiksi, pyhäksi vuoreksi. Ihmiset ympärillämme olivat hyvin hämmentyneitä.

Henkivartijani Ethran oli vielä kiihkossaan ja huomasi tuonpuoleisesta pöllähtäneen lunarilaiseen asuun pukeutuneen miehen, joka oli esittänyt ilmeisesti jotakin auringonjumalaa. Tunnistin hänet samassa Bor-Eeliksi, Praxin lunarilaisen kuvernöörin veljeksi. Huusin, että hän olisi arvokas vanki meille, mutta Kuoleman voimien villitsemä Ethran ei kuunnellut. Sen sijaan hän heilautti miekkaansa, ja kuvernöörin veljen kalju pää vieri maahan kaulasta siististi leikkautuneena. Silmät ehtivät näyttää hämmästyneiltä.

Olin harmissani Ethranin hölmöilystä mutta luonnostani viileänä pidin tunteeni kurissa. Kun ihmiset alkoivat penätä Ethranilta tarshiksi, mitä tämä teki, puutuin tilanteeseen ja vastasin hiukan kangistuneella tarshilaisella murteellani, että lunarilaiset olivat tunkeutuneet heidän sankarimatkalleen ja että olimme tulleet auttamaan heitä. Kehotin kaikki laskemaan aseensa.

Sanani herättivät hämmennystä, mutta pysyin rauhallisena ja astelin Maan papittaren luokse. Esittäydyin hänelle ja välitin terveiset Esrolian mahtavilta matriarkoilta³. Ehdotin, että siirtyisimme temppeliin jatkamaan keskustelua.

Kuljimme koko seurueen riemusaatossa Maan temppeliin. Siellä selvittelimme asioita, jotka todella tekivät vaikutuksen paikallisiin sisariin. Miehet näyttivät tuntevan temppelissä olonsa orvoiksi, joten annoin ohjata heidät miehille tarjottuihin vaatimattomiin vierasmajoihin, kun me naiset kävisimme tärkeät keskustelut, joihin ei tarvittu halpa-arvoisia miehiä.

Tulin erinomaisesti toimeen Maan temppelin väen kanssa ja esiinnyin sopivan kunnioittavasti Maran Gorin papittarelle ja muille arvohenkilöille. Meitä yhdisti viha lunarilaisia kohtaan, enkä katsonut enää tarpeelliseksi salata intresseitämme heikentää lunarilaisia, jotka olivat edenneet jo vaarallisen lähelle hedelmällistä Esroliaa.

Tämän kirjeen kirjoitin heti, kun minulle tarjoutui siihen sopivan yksityinen rauha. Käytin kirjeeseen henkilökohtaista salakirjoituskoodia ja sinetöin sen Esrola Diplomaatin siunauksella, joka tuhoaisi sen, mikäli kirje joutuisi vääriin käsiin. Lähetän nyt kirjeen Esroliaan matkalla olevan papitarjoukon mukana. Heihin tuskin Sartaria hallitsevat lunarilaiset tai Ruohomaiden ratsastajakansakaan uskaltaa kajota.

Jos jumalattaret suovat, kirjeeni päätyy kunnioitettujen matriarkkojen käsiin ja heidän päätöksensä mukaisesti saan ohjeet jatkotoimintaan. Sallinette minun esittää arveluni, ettei paluuni Pavikseen ole suotava, koska lunarilaisten rituaalin päättyminen katastrofiin on epäilemättä herättänyt monenlaisia kysymyksiä, joihin en mielisi vastata. Mikäli armolliset matriarkat suovat, olen valmis jatkamaan lähettiläänä Tarshin kapinallisten parissa. Paviksen tilannekin on epäilemättä tarkkailemisen arvoinen, joten olen valmis toimittamaan seuraajalleni hyödyllisiä tietoja suotavista ja vältettävistä kontakteista.

Siunatkoot jumalattaret mahtavaa Esroliaa ja sen viisaita matriarkkoja!


1) Marmorifalangi on lunarilainen joukko-osasto, joka koostuu raskaasti aseistetuista hopliiteista. Tarkempi selvitys heidän läsnäolostaan Paviksessa löytyy raportista 67P23.

2) Luultavasti jo aikaisemmin nimettiin lukuisia jumaluuksia, mutta ajantajuni oli heikentynyt. Siksi nostan esiin vain tämän selkeimmin mieleen jääneen. Yleisesti ottaen vaikutelmakseni jäi, että darahappalaisten ylevinä pitämät asiat nimettiin ensin, joten niitä on täytynyt olla jo pitkä liuta ennen karhujen ja hunajan jumalia - niitä kun kultaa rakastavat pölvästi eivät tajua arvostaa.

3) Vaikka en ollut saanut tähän nimenomaista ohjeistusta, katsoin harkintavaltaani kuuluvan, että saatoin terveiset välittää. Tervehdys on kiistatta linjassa poliittisten pyrkimystemme kanssa.

Kirjoittaja: Matti Järvinen.


Muutettu 01.01.1970
(Webmaster)

Uutiset 

Yhdistys 
Jäsenyys 
Tiedotus 
Säännöt 
Hallitus 

Toiminta 
Tapahtumat 
Foorumi 

Materiaali 
HeroQuest 
The Zin Letters 
Julkaisut 
Kuukauden tarina 
Käännöksiä 
Linkkejä 

Yhteystiedot 
Statistiikka 

[ tulostettava
[ English